Suomen Teurastamoyrittäjät RY

Tiedote 26.2.2019

Suomen Teurastamoyrittäjät ry:

Kotimaisia tuotantoeläinten sisäelimiä on saatavissa

Liha-alaa on viime päivinä kohahduttanut keskustelu teurastuksen sivutuotteiden saatavuudesta. Keittiömestarit keräävät Viisi Tähteä lehden johdolla nimiä julkilausumaan ruhonosien monipuolisen käytön puolesta. Suomen Teurastamoyrittäjät ry:n jäsenet ovat tyytyväisiä, että keskusteluun on nostettu kotimaiset elintarvikekäyttöön hyväksytyt teurastuksen sivutuotteet.

Lukuisilla Suomen Teurastamoyrittäjien jäsenyrityksellä on tarjolla monipuolisesti sisäelimiä. Ongelmia viranomaisten kanssa ei ole ollut, kun toimitaan lain ja asetusten mukaisesti ja toiminta tapahtuu valvotusti. Lihantarkastus on kaikissa teurastamoyhdistysten jäsenteurastamoissa hoidettu asianmukaisesti.

Teurastamoyhdistyksen jäsenteurastamot ovat pääsääntöisesti pienikokoisia perheyrityksiä, joissa toiminta on joustavaa ja asiakkaiden toiveet voidaan huomioida yksilöllisesti. Jäsenteurastamot ovatkin ilahtuneita keittiömestareiden kiinnostuksesta eri eläinlajien sisäelimiin, joiden käytölle ei ole estettä. Kysyntä luo tarjontaa eli kun keittiömestarit ovat hyvissä ajoin liikkeellä, niin elimien irrotusta, puhdistusta, myyntikuntoon laittoa ja pakkausta voidaan tehdä isommissa sarjoissa ja kustannukset pysyvät kohtuullisina. Jäsenteurastamot myöntävät, että joidenkin sisäelimien ottamisen lainsäädäntö tekee varsin kannattamattomaksi, esimerkiksi karitsan kielen irrotusta varten pitää karitsan pää nylkeä.

Eläinten eri ruhonosien mahdollisimman tarkkaan hyödyntäminen on ekologisestikin kannatettavaa. Suomen Teurastamoyrittäjät ry:n tuotanto on Suomessa kasvatettua, Suomessa teurastettua ja leikattua lihaa. Pienikokoisilla yrityksillä tuotanto on hyvin ympäristöystävällistä. Osa yrityksistä myös valmistaa artesaanijalosteita, joissa luonnollisesti käytetään vain kotimaisia raaka-aineita.

Ruokakulttuurin monipuolistuminen ravintoloissa siirtyy yleensä pienellä viiveellä kotitalouksiin. Suomen Teurastamoyrittäjät ry:n jäseniä (38 kpl) on eri puolilla Suomea. Monissa kaupungeissa on edelleen kauppahalleja ja niissä palvelevia lihakauppiaita, jotka usein toimivat yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa. Näiden lihakauppiaiden välityksellä myös yksittäisen kuluttajan on mahdollista saada vaikkapa hanhen verta, possun sorkkia tai hevosen poskia.

Lisätietoja:

Suomen Teurastamoyrittäjät ry

Puheenjohtaja Eero Polso, lammas@polso.fi

Sihteeri Kaarin Knuuttila, knuuttila.kaarin@gmail.com

 

Tässä esimerkkejä Suomen Teurastamoyrittäjät ry:n tarjonnasta kotimaisten sisäelinten kysyntään. Myös muita erityistoiveita voi tiedustella:

Finnwild, Iisalmi

Sorsan ja ankan sydän ja maksa.

 

Hahtolan Liha, Isokyrö

Mahdollista saada lain salliessa kaikki osat karitsoista, naudoista, possuista, hevosista ja riistasta.

 

Hauhalan Hanhifarmi, Anttola, Mikkeli

Hanhen sydän, maksa, kivipiira, veri, luut, kaulat, hanhen kokonaiset kaulanahat.

 

Isokummun tilateurastamo/Isokummun lammastila, Sievi

Karitsan maksa, sydän, munuaiset, kivekset ja kieli. Kanin sydän ja maksa.

Karisalmen Kotiliha, Jämsä

Naudan kieli, posket ja sisäelimet.

 

Kirakan tila, Perniö, Salo

Kalkkunan sydän, maksa, kivipiira, kaula.

 

Kiven Säästöpossu, Karkkila

Possun elintarvikekäyttöön hyväksytyt teurastuksen sivutuotteet.

 

Kuvalan Liha, Voikoski, Mäntyharju

Mahdollista saada lain salliessa kaikki osat karitsoista ja possuista.

 

Lallin Lammas Oy, Köyliö, Säkylä

Karitsan munuaiset, maksa, sydän ja luut, kivekset.

 

Muhniemen lahtivaja, Anjalankoski, Kouvola

Karitsa elintarvikekäyttöön hyväksytyt teurastuksen sivutuotteet.

 

Paijan Tilateurastamo, Urjala

Possun sydän, munuaiset, maksa, kieli, sorkat, selkärankaluut. Naudan maksa, munuaiset, sydän. Hevosen sydän. Naudan ja hevosen posket, häntä, veri.

 

Reiposen Tila, Savitaipale

Possun maksa, sydän, kieli, munuainen, sorkat. Karitsan maksa, sydän, munuainen, kivekset. Kanin maksa ja sydän.

 

Tilateurastamo Ikonen Oy, Lappeenranta

Possun sydän, maksa, kieli, munuaiset, saparo, luut, posket, sorkat. Karitsan sydän, maksa, munuaiset, kieli.

 

Vallan Maukas Oy, Vehmaa

Possun sydän, munuaiset, maksa, kieli, sorkat, selkärankaluut. Naudan maksa, munuaiset, sydän. Hevosen sydän. Naudan ja hevosen posket, häntä, veri.

 

Väisäsen Kotiliha Oy, Iisalmi

Possun ja karitsan elintarvikekäyttöön hyväksytyt teurastuksen sivutuotteet.